Naantalin
Kylpylä 29.-30.5.2004

 |
Toukokuun
viimeisenä viikonloppuna päätimme hetken
mielijohteesta ottaa pienen loman jokapäiväisestä
rakentamisesta. Lauantaina otimme puhelimen
käteen ja kysyimme olisiko Naantalin Kylpylässä
seuraavaksi yöksi vapaita huoneita. |
|
 |
|
Jahti
oli täynnä mutta sviittihotellin
puolelta löytyi vielä
minisviitti vapaana joten ei muutakuin kärryn keula kohti Naantalia.
Naantalin Kylpylään
päädyimme siksi että kumpikaan
meistä ei ollut siellä aikaisemmin käynyt.
|
|
 |
Hotellihuoneesta
oli käynti isolle terassille josta
oli komeat näköalat. |
|
 |
Onneksemme
saimme varattua huonetta varatessamme
molemmille puolen tunnin hieronnan. Hieronta-aika
oli lähes samantien hotelliin saapumisen jälkeen.
Hieronnan jälkeen menimme allasosastolle ja siellä
olemmekin lähes niin myöhään kuin se oli auki. |
|
 |
|
Pitkän
pulikoinnin aikana olikin kerinnyt jo tulla kova nälkä ja
valmistauduimme illalliselle menoon. Illallista söimme
Kylpylän alakerrassa sijaitsevassa Tammikellarissa.
Täytyy myöntää että oli yksi maukkain ikinä
nauttimamme ravintola ateria. |
|
 |
 |
Illallisen
jälkeen kävimme
tutustumassa jahdin näkymiin.
Oli kyllä todella upean
näköinen sisältäkin. |
|

Copyright
© Pasi Kalliojärvi. All rights reserved.
